Nykymuotonsa FinTax sai vuonna 2009, kun vuonna 1984 perustetut Tilitoimisto E Husu Oy ja Tilipalvelu Oy Taru Korhonen yhdistyivät.

 

Kaikki taloushallinnon palvelut

Asiakkamme saavat meiltä kaikki taloushallinnon asiantuntijapalvelut tarpeidensa mukaan. Palvelemme yli 250 yritysasiakasta, jotka toimivat lukuisilla eri toimialoilla. Yritysten lisäksi asiakkainamme on myös erilaisia yhteisöjä ja asunto-osakeyhtiöitä.

 

Asiantuntemusta

Palveluksessamme on 13 taloushallinnon ammattilaista, jotka palvelevat asiakkaitamme Helsingissä Malmilla ja Pitäjänmäessä hyvien kulkuyhteyksien päässä.

 

Kansainvälisyyttä

Olemme osa kansainvälistä taloushallinnon yritysverkostoa Integra Internationalia. Integran maailmanlaajuisen yritysverkoston kautta asiakkaamme saavat kansainväliset taloushallinnon palvelut yli 50 maasta ympäri maailmaa.

Verkostoja

Olemme verkostoituneet kattavasti myös kotimaassa, ja toimimme aktiivisena jäsenenä Suomen Taloushallintoliitto ry:ssä. Olemme jäsenenä myös useissa muissa alamme järjestöissä, muun muassa Suomen Yrittäjät ry:ssä, Veronmaksajat ry:ssä sekä Helsingin Kauppakamarissa.

logo


logo